Sellainen tavallinen

Antti Häkkäsen Twitteristä

  • Työlliset, työttömät ja työvoiman ulkopuolella olevat vuosina 2015 ja 2018
    Työlliset, työttömät ja työvoiman ulkopuolella olevat vuosina 2015 ja 2018

Kun Twitteristä en saa vastausta, kysyn teiltä arvokkaat puheenvuorolaiset.

 

Mistä 120 000 suomalaisesta työttömästä Antti Häkkänen twiitissään kertoo?

 

Miksi Orpo tyytyy iloitsemaan 120 000 työllistetystä?

 

Jos ollaan tarkkoja, termeillä on eroa.

 

Oma tulkintani on, että vain 50 000 työtöntä on työllistetty Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen tilastojen mukaan. Samalla on työllistetty 121 000 henkilöä työvoiman ulkopuolelta (eläkeläisiä, opiskelijoita...), minkä takia olisi mielestäni aiheellista kysyä myös leikkauksien vaikutuksista (eläkkeiden ja opintotukien leikkaukset) työvoiman ulkopuolisten työllistymiseen. Pakkotyöllistetty eläkeläisiä ja opiskelijoita työllisyysasteen saavuttamiseksi?

 

Itse työministeri Jari Lindströmin vastauksesta saan käsityksen, että jatkossa tullaan työllistämään vielä lisää työvoiman ulkopuolelta näistä kysyessäni hänen blogin kommenteissaan.

 

"#4

Hallitus ei sinällään työllistä, mutta pyrkii politiikallaan siihen että se mahdollistuu yhä useammalle. Ja potentiaali nostaa työllisyysastetta edelleen on esim.osatyökykyisissä."

 

Tulkaa ja oikaiskaa tietoni sekä väitteeni. Nyt tuntuu siltä, että hallitus mainostaa kovasti 72 %:n työllisyysasteen saavutuksista, mutta vaikenee kysyttäessä työvoiman ulkopuolisien henkilöiden työllistämisestä!

 

Antti Häkkänen twitterissä:

"Eduskunta päätti työnsä ilouutisiin, työllisyystavoitteemme on täyttynyt, 120 000 suomalaista työtöntä on saanut työpaikan tämän vaalikauden aikana ja velkakierre on oikaistu. Upea asia. Hyvää joulua eduskunnasta!"

https://twitter.com/anttihakkanen/status/1076119962870140929?s=20

 

Petteri Orpo twitterissä:

"Hienoa uutisia. Työllisyysasteen trendi nousi 72 prosenttiin marraskuussa. Työllisiä on 121 000 hallituskauden alkuun verrattuna! Monessa kodissa joulua vietetään valoisimmissa tunnelmissa kuin aikaisemmin. Työllisyystoimia on jatkettava, jotta pääsemme yli 75 % työllisyyteen."

https://twitter.com/PetteriOrpo/status/1076034763264311296?s=20

 

Oma tulkintani:

http://janituononen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/266412-hyvaa-joulua-72-n-ha...

 

Jari Lindströmin blogi:

http://jarilindstrom.puheenvuoro.uusisuomi.fi/266685-vuoden-viimeinen#co...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

Otetaanpa esimerkki. Meillä on kymmeniä tuhansia osatyökykyisiä, joiden osaamista ja työpanosta ei syystä tai toisesta osata hyödyntää heille eikä yhteiskunnalle hyödyksi.

Täältä lisää aiheesta https://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/selvity...

Ja tähän tarvitaan kaikkia puolueita ja sitä, että asia viedään seuraavan hallituksen hallitusohjelmaan. Siihen olemme kaikki puolueet haastaneet. Tämä ei ole myöskään miikään hallitus-oppositiokysymys vaan kaikkien yhteinen, jotta työllisyysastetta saadaan nostetuksi +75%:iin.

Lue nuo linkin kaikki aineistot, niin saat paremman kuvan siitä, mitä tässä kokonaisuudessa on ajateltu.

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen

Oletteko työllistäneet 120 000 työtöntä?

Käyttäjän jarilindstrom kuva
Jari Lindström

Ei hallitus ketään työllistä. Sen tehtävä on luoda mahdollisuuksia työtiölaisuuksiin, moinin eri tavoin.

Mutta virallisen tilastoinnin kriteerien mukaan nyt on noin 120.000 ihmistä vähemmän työttömänä. Ja työllisyysaste 72%.

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen Vastaus kommenttiin #5

Onko virallisen tilastoinnin kriteerien mukaan työttömien määrä vähentynyt 120 000?

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen Vastaus kommenttiin #5

Yllättäen työministeri vaikenee tai ei osaa vastata?

Käyttäjän Haikki kuva
Heikki Turunen

Hei. Nyt kun olet siinä, niin osaisitko vastata koska toimialaonline alkaa taas toimia? Selkein ja tarkin noista työttömyystilasto-sivustoista, kun on listannut mm työllistämistoimia kunnan tarkkuudella. On ollut kaksi kuukautta nyt telakalla.
http://www2.toimialaonline.fi/

Paula Quckonen

Kiitos teille esimerkiksi opintotukiin tulleista muutoksista. 260 e opintoraha ainoana tulona ei anna muuta vaihtoehtoa, kuin keikkatyön tekemisen opintojen ohella, mikäli tutkinnon aikoo suorittaa. Tämä pakote näkyy teidän tilastoissa työllistyneiden määrän lisääntymisenä, kun todellisuus on, että riittämätön perusturva opintojen aikana viivästyttää huomattavasti valmistumista ja pidentää opiskeluaikaa ja opiskelijoiden siirtymistä vakituisiin työpaikkoihin. Ei kovin kestävää politiikkaa.

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen

Laitoin kysymyksen Twitteriinkin, jos sinne haluaisivat vastata. En tiedä varmaksi ovatko Häkkänen tai Orpo puheenvuorossa.

https://twitter.com/LVI_tone/status/10818499168996...

Pitäisi olla mahdollisuus vastata nyt.

Aiempi kysymykseni Twitterissä äänioikeus.fi tililtä:

https://twitter.com/aanioikeusfi/status/1080888313...

Käyttäjän Veli-MattiHurskainen kuva
Veli-Matti Hurskainen

Kirjoittajan tulkintaa tukee mm. se, että kokoaikaisiksi työpaikoiksi muutettuna työllisten lisäys on vain 50.880 työllistä.

Muistutettakoon lisäksi tilastokeskuksen tilastointimenetelmästä.
Tilasto laaditaan haastattelututkimuksena satunnaisotannalla. Jos haastateltava kertoo tilastoviikon aikana olleensa vähintään yhden tunnin ansiotyössä, hänet katsotaan työlliseksi. Opiskelijoiden keikat ja esimerkiksi koululaisten (ikähaarukka 15-74 v) viikonlopun mainosjakelut tai eläkeläisbussikuskien satunnaiset tilausajot jne lisäävät 'työllisiä'.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset